Metsistä ja pelloilta poimittavista villiyrteistä saa hauskannäköisiä koristeita ruokiin. Katso vaikka miten keitiömestarimme Jarmo Vähä-Savo käyttää yrttejä kesäisen menun luomiseen:

Vihreää parsaa, tryffelikastike, ketunleipää ja voikukkaa koristeena.

Paahdettua lohta nokkospedillä, terriini uusista perunoista, bearnaise-kastike, kirpeää ketunleipää ja voikukkaa.

 

Suklaakakkua, maitohorsmasiirapissa marinoituja vadelmia ja voikukkaa koristeena.

Nyt kannattaa kerätä voikukkaa, ketunleipää ja nokkosta!

Poimi tästä perustiedot näistä herkullisista villiyrteistä.

Voikukka (Taraxacum officinale) on usein rikkaruohona pidetty monivuotinen kasvi. Se on erittäin yleinen koko Suomessa. Voikukan korkeus on 10–50 cm. Se on usein monivartinen, varsi on haaraton ja pehmeä. Kun voikukan varren katkaisee, sieltä tulee runsaasti valkoista maitiaisnestettä.Voikukka sisältää paljon C- ja A-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Lehdet antavat myös vahvaa makua salaattiruokiin. Voikukan lehdet sisältävät muun muassa luteoliinia, apigeniinia ja apigeniiniglykosideja. Voikukkaa on länsimaissa arvostettu lähinnä sota-aikoina.

KERÄYS: Huhti-kesäkuussa ja syys-lokakuussa, SÄILÖMINEN: Ensisijaisesti pakastaen(lehdet), KÄYTTÖ: Siirappi, juomasekoitukset, annosten koristelu, salaattiin ja friteerattuna tai pikkelöitynä nuppuina

Ketunleipä eli käenkaali on pieni, noin 5-20 cm korkea monivuotinen ruoho joka on yleinen Keski- ja Etelä-Suomessa. Ketunleivän lehdet ovat ohuita ja vaaleanvihreitä. Ketunleipä kasvaa varjoisissa kuusikoissa, lehtomaisissa metsissä, lehdoissa ja ravinteisissa korvissa.

KERÄYS: Koko kevään, kesän ja alkusyksyn ajan, SÄILÖMINEN: Ei kannata säilöä, käytetään tuoreena, KÄYTTÖ: Sitruunan korvikkeena. Juomasekoitukset, marinadi, annosten koristelu, salaatit

Nokkonen eli (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaiden kanssa poimittaessa kädet eivät vioitu. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessa. Sanotaan, että nokkosessa on vähemmän nitraattia kuin pinaatissa, mutta nitraattipitoisuus riippuu voimakkaasti kasvupaikasta. Siksi nokkosta ei suositella kerättäväksi kovin rehevistä kasvupaikoista. Jos nokkonen kerätään puhtaasta paikasta, sitä ei tarvitse ryöpätä eikä keittää. Kun nokkospuska on leikattu, sen latvat tuottavat taas uusia pieniä lehtiä, joten säännöllinen sadonkorjuu pitää nokkosviljelmän hyvälaatuisena. Nokkonen sisältää rautaa, kalsiumia, C-vitamiinia ja proteiinia.’

KERÄYS: Parhaimmillaan alkukesästä, myöhemmin kannattaa kerätä syötäväksi vain ylimpiä lehtiä, SÄILÖMINEN: Ryöppää. Säilyy ensisijaisesti kuivattuna, myös pakastaen(rakenne murenee), KÄYTTÖ: Kuten pinaatti, pestoihin, lettuihin, kastikkeisiin, keittoihin kuorrutteisiin