BarLaurea ja Laurean restonomiopiskelijat tuottivat yhteistyössä Hotelli- ja ravintolamuseon kanssa ruuan tulevaisuutta käsittelevän tapahtuman. Nakista Nyhtökauraan – Mitä syömme tulevaisuudessa? -tapahtumassa käsiteltiin sekä puhujien, paneelikeskustelun että kolmiosaisen menun voimin ruuan tulevaisuutta ja sen mahdollisia suuntaviivoja.
Vuonna 2050 maailmassa ennustetaan olevan yhdeksän miljardia ihmistä. Kasvavan ja kaupungistuvan väestön ruokkimiseksi tarvitaan uusia tapoja tuottaa ja kuluttaa ruokaa. Samalla ilmastomuutos voi viedä ihmiskunnan tilanteeseen, jossa ruokaa ei enää voi viljellä niin laajalti kuin ennen.
Ruuan määrän riittämisen vastauksia haetaan usein innovatiivisista raaka-aineista ja uusista tuotantoteknologioista, ja niitä sivuttiin Nakista Nyhtökauraan -tilaisuudessakin. Uusia raaka-aineita oli esittelemässä mm. antropologi ja hyönteistutkija Eemi Norström. Ruuan määrän ja tulevaisuuden ruokaskenaarioista taas kertoi Climate Reality Leader Anu Harkki. Molempien asinatuntijoiden lisäksi ruuan tulevaisuuden paneelikeskusteluun osallistui toimittaja, kirjailija Piia Leino. Tilaisuuden juonsi toimittaja Pauliina Siniauer.
Laurean restonomiopiskelijat kehittivät BarLaurean kanssa tilaisuuteen ruuan tulevaisuusskenaarioita kuvaavan menun, jossa pääpainona olivat lähiruoka ja vegaanius. Ruuan raaka-aineiden perusta oli satokauden mukaan juureksissa, lisäväriä tuoden metsiemme antimet, kuten villiyrtit ja nähtiinpä lautasella sirkkasuklaatakin!
Tilaisuuden aluksi vieraat saivat maistaa villiyttejä tervetuliaismaljan muodossa.
Alkuun tarjoittiin punajuurikeittoa kaurakermalla pyöristettynä, pikkelöityjä keltajuuria, paahdettuja punajuuria juureen leivotun leivän ja villiyrttipeston kera.
Pääruuaksi vieraat saivat nauttia juuresröstipihvin, paputomaattipataa, vihreää ohrattoa, paahdettuja timjamipaprikoita ja kauracremestä tehtyä yrttitahnaa.
Jälkiruokana oli vegaanisia tattityffeleitä, jotka oli maustettu mustalla teellä sekä sirkkasuklaata.
Keskustelu oli vilkasta koko illallisen ajan. Koska myös ruuan tarjoilussa haluttiin myötäillä trendejä, osa ruuasta tarjoittiin jaetuista kulhoista ja osallistujat istuivat yhdessä nauttimassa ruuasta tuntemattomien kanssa. Näin saatiin aikaan mielenkiintoista keskustelua ja osallistujat pääsivät verkostoitumaan.
Iloinen keittiötiimi toteutti ruuat neljällekymmenelle hengelle.